Tässä blogissani pohdin elämän tarkoitusta ja tämän merkinnän on tarkoitus toimia johdantona. Ehkä johdanto pitäisi kirjoittaa vasta viimeisen merkinnän jälkeen, sillä miten voin etukäteen tietää, onko tämä todella johdanto siihen mitä tulen kirjoittamaan? Ainut tapa olisi vain päättää käyttää tiettyä metodia ja tyyliä, mutta entäpä jos myöhemmin selviää ettei valittu metodi ja tyyli sovellukaan tämän aiheen käsittelyyn? Jos tarkoitukseni todella on pohtia elämän tarkoitusta, en voi luvata mitään muuta kuin että aion pohtia elämän tarkoitusta, mihin se minut sitten ikinä johtaakaan. Tämä kuitenkin antaa jo aiheen uumoilla jotakin blogin tulevasta sisällöstä, jopa niin paljon, ettei siitä kaikesta voi tähän merkintään kirjoittaa kuin osan.
Koska tarkoitukseni kerran on blogissani pohtia elämän tarkoitusta, pidän tarkoituksenmukaisena pyrkiä ankarasti pitämään kaikkia muita kuviteltavissa olevia tarkoituksia toissijaisina. Tälläisiä ovat esimerkiksi se, mikä mahdollisen lukijan mielipide blogistani on, tai mitä "objektiivista" so. julkista merkitystä ajatuksillani on. Tyylissä minun on myös mieluummin taivuttava kömpelyyteen, kuin ajatuksen vääristämiseen. Tietenkään näitä periaatteita ei voi täydellisesti noudattaa, koska kieltä käyttäessään ihminen on aina jo tullut ihmisten keskuuteen, yhteisesti jaettujen merkitysten maailmaan. Yksityistä kieltä ei ole. Sikäli kun näitä periaatteita voi kuitenkin noudattaa, ne liittyvät siihen, että elämän tarkoitusta on pohdittava jyrkän omakohtaisesti.
Omakohtaisuudella en tarkoita samaa kuin tarkoittaa puhe makuasioista, "joista ei voi kiistellä". Omakohtaisuus tarkoittaa vain sitä, ettei pohdinta kohdistu elämän tarkoitukseen, mikäli siinä oletetaan tämän kysymyksen olevan ratkaistavissa jonkin ulkokohtaisen todistuksen avulla, kuten tieteen tai uskonnon auktoriteettiin vedoten. Tämä puolestaan ei ole sama asia kuin esimerkiksi ettei asiasta voi koskaan oppia keneltäkään toiselta mitään. Päin vastoin, tämä tarkoittaa pikemminkin, että elämän tarkoituksesta voi oppia joltakin toiselta jotain, vain mikäli opetus todella on sisäistetty. Jonkin elämän tarkoitukseen liittyvän iskulauseen tai sananlaskun - oli tuo iskulause tai sananlasku miten osuva ja tosi tahansa - muistaminen ja hokeminen ei todista, että asiasta olisi oppinut mitään.
Koska uskon, ettei elämän tarkoitusta voi pohtia ulkokohtaisesti, olen myös tietoisesti päättänyt, etten tässä blogissani pyri johdonmukaiseen lähteiden ilmoittamiseen, kuten pidetään hyvänä tapana, jos on kyse akateemisesta tekstistä. Viittaan lähteeseen vain silloin, kun se on tarpeen ajatuksen selventämiseksi. Tuskin mikään ajatuksistani on uusi siinä mielessä, ettei sitä olisi keksitty aikaisemmin; Heideggeria ja Kierkegaardia lukeneet ovat jo tässä vaiheessa huomanneet näiden veijareiden läsnäolon tekstissäni. Mutta pohdintani elämän tarkoituksesta on kuitenkin omaani, siinä mielessä ettei sitä voi kukaan tehdä puolestani. Lähteisiin viittaaminen ei ole pelkkää "lähteisiin viittaamista", vaan se on myös viitattua tekstiä koskeva kannanotto. On kohteliasta kertoa, keneltä on ajatuksensa saanut, mutta toisaalta ei tee kohteelleen kunniaa käyttää toisen kirjoittajan nimeä tukemaan ajatuksia, jotka ovat syntyneet tämän kirjoittajan vaillinaisesta tai väärästä ymmärtämisestä. Jos viittaan lähteeseen, on tämä samalla lupaus, että olen ymmärtänyt lähteeni. En tarvitse lähteitteni nimiä tukemaan väitteitäni, sillä en pyri akateemiseen kannanottoon, enkä usko lähteitteni tarvitsevan nimiään blogiini.
Blogin nimen, "Agaofkaean", keksin yrittäessäni keksiä nimeä, joka ei olisi jo tuhannen muun blogin nimi. Koska hyvät nimet tuppaavat usein olla käytettyjä, ajattelin että nimi voisi yhtä hyvin olla sana joka ei tarkoita mitään. Niinpä hakkasin näppäimistöäni ja syntyi mielestäni oikeastaan aika viileän kuuloinen sana "agaofkaea". Ja nyt kun olen synnyttänyt sanan, miksen yhtä hyvin voisi käyttää sitä johonkin? Sattuma synnyttää meidät ihmiset ihmiset tyhjyydestä, eikä anna valmista vastausta kysymykseen elämän tarkoituksesta. Tämä on lähtökohtana elämän tarkoituksen pohtimisessa, joten ehkäpä sattuman synnyttämällä sanalla voisi olla jokin rooli tässä pohdinnassa. Agaofkaea ei ole mitään kieltä, eikä sillä siis ole etymologiaa, joten se on lukkoonlyömättömyydessään etuoikeutetussa asemassa; koska agaofkaea ei merkitse mitään se on mainio sana merkitsemään juuri tätä merkitsemättömyyttä. Agaofkaea merkitköön kiilaa todellisuuden kudoksessa, joka estää kaikkien merkitysten lopullisen lukkoonlyömisen. Toisin sanoen outo nimi, "Agaofkaea", saa muistuttaa inhimillisestä tilanteesta, ehdosta, jonka ansiosta elämän tarkoituksen pohtiminen on mahdollista.
